Amurinvaahtera (Acer tegmentosum)

Amurinvaahtera on kotoisin Itä-Aasiasta: Venäjän Siperian kaakkoisosista, Koreasta ja Koilis-Kiinasta. Amurinvaahtera kasvaa luontaisesti yleensä sekametsien aluskasvina. Esimerkiksi Kiinassa sitä esiintyy n. 500-1000 metrin korkeudessa vuoristojen tiheissä havupuu- ja lehtipuuvaltaisissa sekametsissä yksittäispuina tai pieninä ryhminä. Ensimmäisen kerran tieteelle lajin  kuvaili Karl Johann Maximowicz vuonna 1856. Amurinvaahtera muistuttaa ulkonäöltään paljon muita ns. juovakaarnavaahteroita (ruotsiksi strimmlönnar) ja erityisesti pennsylvanianvaahteraa (Acer pennsylvanicum). Amurinvaahteran puuaines ei ole yhtä kestävää kuin useimpien aasialaisten vaahteroiden, mutta sitä on käytetty levinneisyysalueellaan mm. erilaisten puusepäntuotteiden, kuten huonekalujen ja soittimien valmistuksessa.  Koristepuuna sitä käytetään melko vähän Euroopassa, vaikka se suhteellisen kestävänä ja erityisesti puolivarjoisilla paikoilla viihtyvänä koristeellina kasvina olisi tervetullut lisä viherrakentamisessa. Sen sijaan Pohjois-Amerikassa siitä on kehitetty myös joitain puutarhaviljelylajikkeita.

Amurinvaahteran kasvunopeus on keskinkertainen. Parhaimpina vuosina se on kasvanut jopa n. metrin Niittytilan taimiston koepuutarhassa, mutta useimmiten kasvu on paljon hitaampaa. Siitä voi kasvaa suotuisissa olosuhteissa Suomessa n. 3-6 metriä korkea ja 1-3 metriä leveä ylöspäin levenevä pieni puu tai pensas. Amurinvaahteraa tukee tiheä ja voimakas, mutta pinnallinen ja laajalle leviävä juuristo. Yksi amurinvaahteran tuntomerkeistä on sen koristeellinen rungon väritys, ns. juovakaarna (engl. snakebark). Se on pohjaväriltään vihreänharmaa ja sitä koristavat korkkihuokosten aiheuttamat pystysuorat kalkinvalkoiset juovat. Vanhemmiten pohjaväri muuttuu enemmän harmaaksi. Oksat ovat puolestaan sileät ja väriltään vihreät.  Sen lehdet kasvavat vaahteroille tyypillisesti vastakkain. Amurinvaahteran noin 4-7 cm pituisen usein vihertävän lehtiruodon päässä sijaitsevat lievästi kolme-viisi liuskaiset tai kolme-viisi kärkiset lehdet ovat n. 10-12 cm pitkät ja 7-9 cm leveät. Muodoltaan lehdet poikkevat tavanomaisista syvään liuskoittuneista tyypillisistä vaahteran  lehdistä, sillä liuskat ovat loivat ja yhteenkasvaneet, mutta teräväkärkiset. Lehtiä koristaa niinikään 3-5 tyvestää lähtevää päälehtisuonta, joista edelleen haarautuu sivulehtisuonia. Päältä lehdet ovat tummanvihreät.  Lehtien alapuoli on yläpuolta vaaleampi ja toisinaan hieman harmaansinertävä. Lehtien syysväritys on kirkkaankeltainen ja toisinaan oranssiin vivahtava. Kiinalaisessa luontaislääketieteessä on käytetty kasvin lehtiä ja puun kuorta erilaisten vaivojen hoidossa.

Amurinvaahteran kukintaiän alkaminen vaihtelee kasvupaikasta riippuen, mutta aikaisintaan se voi alkaa kukkia jo noin 4-6 -vuotiaana. Amurinvaahtera on yksikotinen. Alkukesällä, yleensä kesäkuussa, aukeavat pienet vihertävät kukat ovat hyväntuoksuisia ja usein kaksineuvoisia, mutta lisäksi myös hedekukkia saattaa esiintyä. Yleensä se kukkii samanaikaisesti lehtien puhkeamisen kanssa.  Metsävaahterasta poiketen Amurinvaahteran pienet, vihertävät kukat kehittyvät  huiskilokukintoihin, joissa  kukat roikkuvat ohuen kukintovarren varassa alaspäin kun taas metsävaahteran (Acer platanoides) kukinnot ovat enemmän pystykasvuisissa huiskiloissa. Yhdessä kukinnossa saattaa pieniä kukkia olla jopa n. 15 kpl. Sisältämänsä meden vuoksi kukat ovat erilaisten pölyttäjähyönteisten mieleen. Syksyllä voivat kypsyä vaahteroille tyypilliset siivelliset kaksiosaiset siemenet. Väriltään siemenet ovat keltaruskeat. Niiden siivet voivat olla n. 2,5-3 cm pitkät ja siemen n. sentin kokoinen.

Amurinvaahtera ei ole kovin vaatelias kasvupaikan suhteen. Parhaiten se viihtyy kosteassa ilmastossa, tuoreessa, mutta läpäisevässä, ravinteikkaassa maaperässä. Maaperä voi olla myös savensekainen, mikäli se on läpäisevä. Kasvi ei siedä pitkäaikaista kuivuutta. Amurinvaahtera sietää nuorena aurinkoista kasvupaikkaa paremmin kuin useimmat muut juovarunkoiset vaahterat, mutta silti parhaiten se viihtyy puolivarjoisalla paikalla. Luontaisena aluskasvina kasvi tarvitsee suojaisen kasvupaikan. Amurinvaahtera ei ole erityisen altis kasvitaudeille tai tuhohyönteisien vioituksille. Amurinvaahtera sopeutuu hyvin kaupunkiolosuhteisiin, sillä se sietää maantiivistymistä ja  ilmansaasteita sekä kohtalaisesti suolaa. Amurinvaahtera voi elää suotuisalla paikalla ainakin jopa n. 70 vuotta vanhaksi. Niittytilan taimiston kokeilupuutarhassa amurinvaahtera on pärjännyt hyvin jo joitakin vuosia.  Amurinvaahtera sietää hyvin moutoiluleikkaamista, vaikkaan ei tarvitse sitä, mikäli kasvupaikalla on tilaa riittävästi. Kuolleet, vaurioituneet, sairaat tai hankaavat oksat on silti hyvä poistaa kasvista. Mahdolliset muotoiluleikkaukset tulisi tehdä puun ollessa lepotilassa aikaisin keväällä.  

• Menestymisvyöhyke: I-IV
• USDA 4-8 
• Puolivarjoinen
• Ph suositus: 6–8
• Alkuperämaa:SE, siemenlähde FI

Myyntikoko: C2:100-120 cm. Valitettavasti tämä koko on loppuunvarattu (26.9.2024)

Kuva 1: Amurinvaahteran lehtiä ja juovainen runko. [Kuvaaja: Niittytila-Ängsgård]