Pyökkivaahtera (Acer carpinifolium)

Pyökkivaahtera on luonnonvarainen Japanin pääsaarilla Hokkaidoa lukuunottamatta. Luontaisesti sitä kasvaa vuoristometsissä n. 200-1300 metrin korkeudessa kosteilla mailla, kuten purojen varsilla, laaksojen ravinteikkailla mailla ja rotkoissa, mutta yleensäkin suurempien puiden aluskasveina. Tieteelle lajin määrittelivät  Philipp von Siebold and Joseph Zuccarini vuonna 1845 ja esim. Englantiin kasvi tuotiin jo 1879. Tästä huolimatta Japanin ulkopuolella kasvi on suhteellisen harvinainen koristepuuna ja useimmiten se on lähinnä kasviharrastajien kasvattama erikoisuus. Osittain kasvin harvinaisuus johtunee siitä, että kasvin lisääminen on vaikeahkoa mm. koska siemenet ovat usein heikkolaatuisia ja varttamiseen sopivaa perusjuurta ei ole tiedossa.

Suomessa suotuisilla paikoilla pyökkivaahterasta voi kasvaa n. 2-4 m korkea pieni puu tai pensas. Sen kasvunopeus on suhteellisen hidas. Puun versot ovat sileät, nuorena punaruskeat ja muuttuvat vanhemmiten harmaiksi-tummanharmaiksi. Pyökkivaahteran nimi viittaa sen kauniisiin lehtiin, jotka muistuttavat valkopyökin lehtiä, sillä ne eivät ole vaahteroille tyypillisesti liuskaiset vaan ehyet ja kapean soikeat sekä usein teräväkärkiset. Pyökkivaahteran lehdet ovat toissahalaitaiset, väriltään keskivihreät ja alapuolelta vaaleammat sekä vaahteroille tyypillisesti vastakkaiset. Valkopyökeille tyypillisesti keskilehtisuonesta lähtee n. 18-25 voimakasta sivulehtisuoniparia. Kooltaan lehdet voivat olla n. 7-13 cm pitkät ja 3-6 cm leveät. Puu saa syksyllä kelta-ruskean syysvärin. Ruskeat lehdet voivat pysyä puussa usein lähes pyökkien tavoin pitkälle talveen.

Pyökkivaahtera on kaksikotinen. Se voi kukkia keväällä lehtien puhkeamisen aikaan tyypillisin vaahteramaisin, noin sentin mittaisin keltavihrein kukin, jotka sijaitsevat alaspäin roikkuvissa n. 5-12 cm mittaisissa tertuissa. Hedekukinnoissa voi olla n. 10-15 kukkaa ja emikukinnoissa n. 5-10 kukkaa. Hedekukissa terälehdet ovat pienet tai ne puuttuvat kokonaan. Pölytyksen onnistuttua myöhään syksyllä emipuuta voivat koristaa vaahteroille tyypilliset lenninsiivelliset n. 2,5-3 cm mittaiset siemenet.

Luontaisesti aluskasvina kasvava pyökkivaahtera viihtyy parhaiten puolivarjoisella kasvupaikalla, mutta myös aurinkoisempikin kasvupaikka Suomessa kelpaa. Se tarvitsee joka tapauksessa lämpimän kasvupaikan ehtiäkseen tuleentua kunnolla talven varalle. Täysin tuleentuneena puu on suhteellisen talvenkestävä tavanomaisina talvina. Talvehtimisen kannalta tärkeää olisi, että kasvupaikka olisi suojaisa. Maaperän tulisi olla lievästi hapan, ravinteikas ja tuore, mutta läpäisevä. Muuten maaperän suhteen kasvi ei ole erityisen vaativainen ja se pärjää monenlaisessa maaperässä, jopa savisessakin.

• Menestymisvyöhyke: I-(II-III)
• USDA: 4-7
• Aurinkoinen, puolivarjoinen
• PH suositus: 5,5–6,5
• Alkuperämaa: SE

Myyntikoko: C5: n.120-140 cm.

Kuva 1: Pyökkivaahteran lehtiä. Valokuvaaja: Niittytila-Ängsgård