Sokerivaahtera (Acer saccharum)

Sokerivaahtera on itäisen Pohjois-Amerikan lehtimetsien yleisimpiä puulajeja. Laji tieteellisen kuvauksen kirjoitti Humbry Marshall vuonna 1785. Sokerivaahteran levinneisyysalue yltää pohjoisessa pääosin Kanadan itäisten provinssien eteäosiin. Sieltä sen levinneisyysalue yltää etelässä Itä-Kansasista Tenneseen osavaltioon ja paikoin vielä pidemmälle Yhdysvaltojen kaakkoisiin osavaltioihin. Luontaisella levinneisyysalueellaan sitä kasvaa monenlaisissa ympäristöissä: tulvivilla mailla, vesistöjen äärellä ja kallioisilla rinteillä. Se muodostaa sekä puhtaita yhden lajin metsiköitä että esiintyy lehtipuuvaltaisissa sekametsissä yhdessä muiden lehtipuiden kanssa. Sokerivaahtera on Pohjois-Amerikassa suosittu koristepuuna ja siitä on kehitetty myös useita puutarhaviljelylajikkeita. Kanadan lipun vaahteranlehden on tulkittu kuvaavan sokerivaahteranlehteä. Se on myös kansallispuu neljässä osavaltiossa, New Yorkissa, Vermontissa, Länsi-Virginiassa ja Wisconsinissa. Nimensä puu on saanut sokeripitoisesta mahlastaan, jota käytetään vaahteralajeista eniten vaahterasiirapin valmistukseen Pohjois-Amerikassa. Sokerivaahteran puuaines on levinneisyysalueellaan kestävyytensä ja kauniin kuviontinsa vuoksi suosittua mm. huonekalu- ja vaneriteollisuudessa. Euroopassa puuta on viljelty vuodesta 1734 lähtien, mutta se ei ole erityisen yleinen. Myöskin Suomessa sokerivaahtera on harvinainen koristepuu, vaikkakin se menestyy ainakin III-vyöhykkeelle asti. Syynä vähäiseen viljelyyn Euroopassa voi olla suhteellisen huonon saatavuuden lisäksi lehtien yhdennäköisyys kotoisen metsävaahteran kanssa. Yhdennäköisyydestä huolimatta sokerivaahtera ei silti ole läheistä sukua metsävaahteran (Acer platanoides) kanssa vaahteroiden suvun sisällä.

Sokerivaahtera on nuorena suhteellisen hidaskasvuinen puu. Siitä voi kasvaa suotuisissa olosuhteissa Suomessa jopa n. 4-8 metriä leveä ja 15-20 metriä korkea, yleensä yksirunkoinen pyöreä- ja tiheälatvuksinen puu. Vanhemmiten latvuksesta voi tulla niin tiheä ja varjostava, että se ei mahdollista juurikaan aluskasvillisuutta. Sokerivaahteran runko on harmaa ja nuorena sileä. Vanhemmiten runko muuttuu pystysuoraan uurteiseksi. Sen oksat, niin kuin lehdetkin, kasvavat yleensä vastakkain ja puun alimmat oksat kasvavat yleensä viistosti ylöspäin. Sokerivaahteran noin 4-8 cm pituisen lehtiruodon päässä vastakkain sijaitsevat viisiliuskaiset, keskivihreät, mattapintaiset lehdet voivat olla n. 7–20 cm leveitä ja pitkiä. Lehtien alapuoli on yläpuolta vaaleampi ja lähinnä vaaleanvihreä. Sokerivaahteran lehdet muistuttavat melko paljon metsävaahteran lehtiä, mutta ne ovat varsinkin alaosastaan yleensä hieman kapeampia kuin metsävaahteran lehdet ja väriltään hieman vaaleammat. Sokerivaahteran pitkään kestävä syysväritys on yksi näyttävimmistä vaahteroiden suvussa. Lehdet voivat loistaa kirkkaan keltaisen, oranssin ja punaisen sävyissä, mikä on luonteenomaista useille muillekin pohjoisamerikkalaisille lehtipuille. Sokerivaahteraa tukee vanhemmiten vahva ja voimakas melko syvälle yltävä juuristo.

Sokerivaahteran kukintaiän alkaminen vaihtelee kasvupaikasta riippuen, mutta aikaisintaan sokerivaahtera alkaa kukkia noin 10-15- vuotiaana. Sokerivaahtera on yksikotinen; samassa puuyksilössä on sekä hede- että emikukkia. Se kukkii loppukeväällä, yleensä ennen lehtien puhkeamista. Metsävaahterasta poiketen sokerivaahteran vihertävän keltaiset kukat kehittyvät huiskilokukintoihin, joissa kukat roikkuvat ohuen kukintovarren varassa alaspäin, kun taas metsävaahteran kukinnot ovat enemmän pystykasvuisissa huiskiloissa. Yhdessä kukinnossa saattaa pieniä kukkia olla 5-10. Syksyllä kypsyvät vaahteroille tyypilliset siivelliset siemenet. Siivet voivat olla n. 2-3 cm pitkät ja siemen n. sentin kokoinen, mutta metsävaahteran siementä huomattavasti pulleampi. Siementen itämistodennäköisyyttä pidetään yleensä hyvänä.

Sokerivaahtera ei ole kovin vaatelias kasvupaikan suhteen. Parhaiten se viihtyy kosteassa, mutta läpäisevässä syväpohjaisessa, ravinteikkaassa maaperässä. Sokerivaahtera ei siedä seisovaa vettä. Se viihtyy hyvin kosteassa meri-ilmastossa. Parhaiten puu menestyy aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla, mutta nuoret taimet selviävät luontaisilla kasvualueillaan melko voimakkaassakin varjostuksessa. Myös vanhemmiten puu sietää jonkin verran varjostusta. Sokerivaahtera ei kärsi metsävaahteran tavoin lehtien ulkonäköä pilaavasta, mutta vaarattomasta tervatäplä –sienitaudista (Rhytisma acerinum). Sokerivaahtera ei siedä kovin hyvin ilmansaasteita eikä tiesuolaa. Sokerivaahtera voi elää parhaimillaan noin 250-500 vuotta vanhaksi.

• Menestymisvyöhyke: I-III (IV-?)
• USDA 3-8 
• Aurinkoinen/puolivarjoinen
• Ph suositus: 5,5–7,3
• Alkuperämaa: PL

Myyntikoko: C7,5: 130-150 cm. Valitettavasti tämä koko on loppuunvarattu (10.4.2024).

Kuva 1: Jean-Pol GRANDMONT [CC BY-SA 3.0]