Siroverenpisara ’David’ (Fuchsia magellanica ’David’)

Siroverenpisarat ovat lähtöisin Etelä-amerikasta alueelta, joka yltää mantereen eteläkärjen Tulimaasta Andien vuoristoa seuraillen Peruun pohjoisessa. Tieteellisen nimensä lajimääreen ”magellanica” se on saanut levinneisyysalueelleen kuuluvasta Magalhaesin salmesta. Levinnäisyysalueellaan sitä kasvaa metsien reunoilla ja sateisilla alueilla sekä vesistöjen äärillä n. 1700 metrin korkeuteen asti muodostaen tiheitä pensaikkoja. Se on suosittu mm. talvenkestävyytensä vuoksi myös puutarhakasvina ja siitä on kehitetty useita lajikkeita eri puolilla maailmaa. Englanniksi lajia kutsutaankin mm. nimellä "hardy fuchsia", kylmänkestävä verenpisara. Lajike ’David’ on lähtöisin Englannista vuodelta 1949. Se on lajikkeiden ’Pumila’ ja ’Venus Victrix’ välinen risteytys. Sen on kehittänyt tuottelias verenpisaroiden jalostaja W.P. Wood. Siroverenpisarat ovat suosittuja puutarhakasveja Euroopassa lauhkealla vyöhykkeellä, kuten Brittein saarilla, jossa ne pystyvät talvehtimaan sellaisenaan.

Siroverenpisara on suotuisalla paikalla nopeakasvuinen. Euroopassa siroverenpisara ’David’  voi parhaimmillaan kasvaa n. 50-75 cm korkeaksi ja n. puolimetriä leveäksi pieneksi, puuvartiseksi pensaaksi, jota käytetään mm. pensasaitakasvina. Suomessa maanpäälliset osat pääsääntöisesti kuivavat talvella jolloin siroverenpisara jäänee parhaimmillaan puuvartiseksi perennaksi. Kasvi jää silloin pienemmäksi kuin lauhkeassa Euroopassa, kun kasvu täytyy aloittaa joka kesä uudestaan maantasolta. Kasvi voi silti perennanakin saavuttaa parhaimmillaan 50 cm korkeuden kesässä. Kasvutavaltaan lajike on pysty- ja tiheäkasvuinen. Uudet versot ovat väriltään purppuranpunaiset.

Siroverenpisara ’David’:in pienet tumman vihreät lehdet ovat kapean pitkultaiset. Säteittäin asettuneet lehdet voivat olla kooltaan isoimmillaan n. 3-5 cm pitkät, mutta useimmiten koko jää vain n. 1 – 2 senttiin. Hyvin talvehtineena siroverenpisara ’David’ kukkii runsaasti heinä-elokuulta alkaen lähes syksyn ensimmäisiin yöpakkasiin asti. Siroverenpisara ’David’:in kauniit pienet, hajuttomat, kaksineuvoiset kukat roikkuvat verenpisaroille tyypillisesti lehtihangoista alaspäin. Kukan verholehdet ovat punaiset ja terälehdet ovat sinivioletit. Heteet ovat punaiset. Lämpimissä maissa verenpisarat ehtivät tuottaa myös syötäviä, mustia pieniä kiivin (Actinidia sp.) kaltaisia marjoja. Marjat voivat olla n. sentin kokoisia ja sisältää runsaasti pehmeitä siemeniä.

Siroverenpisara ’David’ viihtyy Aurinkoisella – puolivarjoisella, suojaisella paikalla. Siroverenpisara suosii ravinteikasta, syvämultaista, kosteaa, mutta läpäisevää maaperää.Maaperän tulisi olla hieman hapan tai neutraali. Varsinkaan aurinkoisella kasvupaikalla maaperän ei saisi kuivua kesällä pitkäksi ajaksi. Vaikka lajike ’David’ on verenpisaraksi hyvin kylmänkestävä, talven kestävyyden edistämiseksi kasvi tulisi istuttaa syvemmälle kuin mitä se on ruukussa. Juurenniska tulisi olla vähintään 5 cm maanpinnan alapuolella. Kasvi ja juuristo tarvitsevat talvisuojauksen Suomessa. Talven aikana kuivaneet varret tulee leikata keväällä pois. Taimi soveltuu myös ruukkukasviksi.

• Menestymisvyöhyke: ?
• USDA: 6
• Aurinkoinen, puolivarjoinen
• Ph suositus: 6-7
• Alkuperämaa: NL

Myyntikoko  C1,5:15-30 cm

Kuva 1: Niittytila