Viitaheisi (Viburnum cassinoides)

Viitaheisi on kotoisin itäisestä Pohjois-Amerikasta: Newfoundlandista Manitobaan ja Minnesotaan sekä etelässä Georgiaan ja Alabamaan yltävältä alueelta. Lajin on ensimmäisen kerran tieteelle kuvaillut ranskalainen kasvitieteilijä Andre Michaux kirjassaan ”Flora Boreali-Americana” vuodelta 1803 (s.179). Lajin tieteellinen nimi on osittain vakiintumaton ja siitä käytetään rinnakkain lisäksi mm. nimiä Viburnum nudum var. cassinoides ja viburnum nitidum. Se onkin läheistä sukua mm. em. siloheidelle (Viburnum nudum) ja toisinaan se on luettu myös siloheiden alalajiksi. Luontaisella levinneisyysalueellaan sitä kasvaa kosteissa ympäristöissä: soilla, kosteissa vuoristometsissä sekä lampien ja virtojen reunoilla yleensä vähäravinteisessa maassa. Puustoisella alueella sitä esiintyy toisinaan aluskasvina, mutta useimmiten sitä esiintyy luontaisesti avoimessa maastossa. Euroopassa kasvin voi tavata lähinnä arboretumeissa.  Puutarhaviljelyssä se on suhteellisen harvinainen, vaikka siitä on Pohjois-Amerikassa jalostettu puutarhaviljelyä varten joitakin lajikkeitakin.

Viitaheidestä tulee Suomessa monirunkoinen, pysty- ja tiiviskasvuinen, ulkomuodoltaan pyöreä pensas. Luontaisella levinneisyysalueellaan se voi kasvaa jopa kolme metriä korkeaksi, mutta Suomessa se voinee parhaimmillaan jäädä noin puoleen tästä, eli n. 1-2 metrin korkeaksi ja leveäksi pensaaksi. Suotuisalla kasvupaikalla lajilla on taipumus levitä myös juurivesoista. Lajin kasvunopeus on kasvupaikasta riippuen hidas-keskinkertainen, n. 5-15 cm vuodessa. Viitaheiden toisinaan nyhälaitaiset lehdet ovat vastakkaiset, sulkasuoniset, puikeat-soikeat, otakärkiset, n. 4-10 cm pitkät ja 2-5,5 cm leveät. Viitaheiden ainavihannan näköiset lehdet puhkeavat keväällä kiiltävän pronssinpunaisina ja muuttuvat vähitellen kiiltävän tumman vihreiksi. Syksyllä lehdet saavat ennen varisemistaan yleensä kauniin oranssinpunaisen syysvärin. Nuoria lehtiä on mahdollista käyttää yrttiteen valmistukseen.

Viitaheisi voi kukkia Suomessa heinäkuussa isoin n. 3-10 senttisin ja parhaimmillaan jopa n. 12 cm kokoisin, kermanvalkoisin pyörein tasohuiskilokukinnoin. Kukinto koostuu tiiviisti sijaitsevista pienistä, n. 5 mm kokoisista kaksineuvoisista, kermanvalkoisista, miedosti tuoksuvista kukista, joissa kussakin on 4-5 terälehteä. Tuoksua pidetään usein hieman epämiellyttävänä. Kukinto muistuttaa hieman esim. mustaseljan (Sambucus nigra) kukintoa, mutta heteet ovat pidemmät. Kukinta voi kestää säistä ja kasvupaikasta riippuen n. 10–14 päivää. Pölytyksen onnistuttua kukinnan jälkeen pensasta voivat koristaa soikeat – puolipyöreät, moniväriset n. 6-10 mm kokoiset luumarjat. Ensin ne ovat vihreät, sitten muuttuvat vaaleanpunaisiksi ja edelleen tummuvat punaisiksi. Tämän jälkeen ne muuttuvat sinisiksi ja lopulta kypsinä mustiksi sekä hieman ryppyisiksi. Pensaassa voi olla koristeellisesti eri kehitysvaiheessa olevia erivärisiä marjoja samanaikaisesti. Eräiden amerikan intiaaniheimojen sanotaan käyttäneen marjoja kansanlääkinnässä. Nämä luumarjat sisältävät ison siemenen, joten hedelmälihaa ei ole kovin paljon. Kypsää marjaa sanotaan kuitenkin hyvän makuiseksi. Maun sanotaan muistuttavan mustikkaa tai rusinaa ja taatelia. Marjojen sisältämän ison siemenen vuoksi niiden hyödyntäminen on helpointa hilloina tai kastikkeina, kun siemenet pystyy silloin siivilöimään pois. Pohjois-Amerikassa kasvia kutsutaan mustien marjojensa ulkonäön perusteella mm. rusinamarjaksi (engl. Raisinberry) ja pohjoiseksi villirusinaksi (engl. Northern Wild Raisin). Marjat ovat myös lintujen mieleen. Pölytyksen onnistumisen varmistamiseksi suositellaan, että pensaita olisi 2-3, sillä laji on usein itsesteriili, vaikkakin on yksikotinen.

Viitaheisi on melko kestävä ja helppohoitoinen pensas. Se viihtyy aurinkoisella ja puolivarjoisella paikalla. Liian varjoisalla paikalla viitaheisi ei juurikaan kasva. Kasvi ei ole kovin tarkka maaperän suhteen. Parhaiten se viihtyy keskiravinteisessa-ravinteikkaassa, humuspitoisessa, tuoreessa-kosteassa, mutta läpäisevässä maassa. Kasvi ei pidä kuivuudesta varsinkaan kukinta-aikaan. Kukinta jää lyhyeksi kuivuuden aikana. Myös kasvu jää vähäiseksi kuivalla paikalla. Kasvi sietää myös suolaa ja soveltuu siten istutettavaksi esim. talvisuolattavien teiden viereen tai meren rantaan. Kasvi on suhteellisen terve, mutta toisinaan tuhohyönteiset voivat kiusata kasvia. Samoin, varsinkin kosteina kesinä, sitä voivat vaivata myös erilaiset tavanomaiset lehtipuiden sienitaudit, kuten härmä, lehtilaikku ja ”antraknoosi”. Kasvi soveltuu hyvin sekä yksittäiskasviksi että esim. erilaisiin aidanteisiin.  

• Menestymisvyöhyke: I-III (IV)
• USDA 3-8
• PH suositus:5.1–7.0
• Aurinkoinen-puolivarjoisa
• Alkuperämaa: SE

Myyntikoko: C10:140–240 cm

Kuva 1: Rob Routledge [CC BY-SA 3.0]