Valkomulperipuu 'White Honey' (Morus alba 'White Honey')

Valkomulperipuu 'White Honey' kuuluu mulperikasvien heimoon (Moraceae) ja mulperisukuun (Morus). Kantalaji valkomulperi (Morus alba) on kotoisin Keski- ja Pohjois-Kiinasta, missä sitä on viljelty ainakin 2700 eKr. alkaen ensisijaisesti silkkimadon ravintolähteenä. Sitä on jo vuosisatoja viljelty ympäri maailman, esim. Bysanttiin se saapui jo 550-luvulla ja Länsi-Eurooppaan  1100-luvulta alkaen. Valkomulperipuu on levinnyt monin paikoin luontoon mm. Pohjois-Amerikassa joutomaille sekä kaupunkialueiden reunoille. Siitä on kehitetty Euroopassa myös monia puutarhaviljelylajikkeita. 'White Honey'  (ven. 'Белая медовая', ’Belaja medovaja’) (suom. valkoinen hunaja) on venäläinen tai ukrainalainen lajike, joka on kehitetty vapaasta pölyttymisestä saatujen taimien joukosta parhaita yksilöitä valitsemalla. Tarkka jalostushistoria ja alkuperämaa eivät ole julkisesti dokumentoituja, mutta lajike on suosittu ja laajasti viljelty vakiintunut Venäjällä ja Ukrainassa, missä sitä arvostetaan erityisesti suurten, lähes hunajanmakuisten marjojen ja hyvän talvenkestävyyden vuoksi. Muualla Euroopassa lajike on vielä harvinainen, mutta sitä tavataan erikoistaimistoissa.

Valkomulperipuu 'White Honey' on koristeellinen ja satoa tuottava puu, joka kasvaa luontaisissa oloissa 9–15 metriä korkeaksi leveän kartiomaisella latvuksella. Suomessa kasvi jää lyhyemmän kasvukauden vuoksi huomattavasti pienemmäksi. Puutarhaviljelyssä siitä muodostetaan leikkauksin usein muutenkin korkeintaan 2–3 metrin korkuinen pensas. Lehdet sijaitsevat vuorottaisesti ja ovat mulperien tapaan vaihtelevan muotoisia.  Samassa oksassa voi olla sekä syvään liuskoittuneita että täysin ehyitä, herttamaisia lehtiä, joiden reunat ovat sahalaitaiset.  Ne ovat yläpinnalta kiiltävät ja sileät — mikä erottaa valkomulperin puna- ja mustamulperista.  Ne ovat väriltään vaalean- tai keskivihreitä. Syksyllä lehdistö voi ehtiä saada kellertäviä sävyjä ennen varisemistaan, mutta hallanarkoina lehdet voivat pudota jo vihreinä, mikäli syksyn ensimmäiset yöpakkaset saapuvat aikaisin. Lämpimänä syksynä lehdet voivat säilyä lokakuulle asti. Juuristo on melko laaja ja suhteellisen pinnallinen, mutta voi ulottua myös syvemmälle hyvin läpäisevässä maassa.

Valkomulperipuu ‘White Honey’ saavuttaa kukintaiän myöhemmin kuin monet lajikkeet ja runsas sato alkaa yleensä vasta kasvin vartuttua. Se kukkii Suomessa, säistä riippuen, alku- tai keskikesällä lehtien puhkeamisen jälkeen. Kukat ovat pieniä, vihertäviä ja melko huomaamattomia, kuten mulperipuilla yleensä. Valkomulperi on luontaisesti usein kaksikotinen, mutta ’White Honey’ -lajike on yksikotinen ja itsepölytteinen, joten yksittäinen puu kykenee tuottamaan runsaan sadon ilman erillistä pölyttäjäkasvia. Lajikkeella voi esiintyä toisinaan myös partenokarpiaa, eli se voi muodostaa hedelmiä myös ilman täydellistä pölytystä. Kypsinä marjat voivat olla, kasvupaikasta riippuen noin 3 cm pitkiä ja 1 cm halkaisijaltaan, valkoisia,  mehukkaita, meheviä ja erittäin makeita — lähes hunajan tai sokerinmakuisia ja melkein ilman varsinaista aromia. Kypsyminen voi kasvupaikasta riippuen tapahtua varhain, Suomessa jo elokuussa.  Hedelmien säilyvyys on heikko, joten ne sopivat parhaiten tuorekäyttöön suoraan puusta. Hedelmät sopivat myös kuivattaviksi, hilloiksi ja mehuiksi.

Valkomulperipuu ‘White Honey’ tarvitsee Suomessa aurinkoisen, lämpimän ja suojaisen kasvupaikan, jossa maaperä on ravinteikas, melko syvämultainen, tuore ja hyvin vettä läpäisevä. Kuivalla kasvupaikalla kasvi ei kuitenkaan yleensä pysty tuottamaan marjoja ilman lisäkastelua. Aurinkoisella, mutta tuoreena pysyvällä paikalla hedelmät kypsyvät parhaiten ja niiden maku kehittyy makeimmaksi. Kasvi sietää melko laajaa pH-aluetta, mutta viihtyy parhaiten lievästi happamassa tai neutraalissa maassa. Se ei viihdy pitkäaikaisessa märkyydessä eikä siedä kovin hyvin talvimärkyyttä. Kasvi ei myöskään viihdy kylmässä ja tuulisessa paikassa. Suomessa menestyminen vaatii suojaisan kasvupaikan ja kesällä korkean lämpösumman ehtiäkseen hyvin tuleentua kesän aikana. Venäläisten lähteiden mukaan se voi tuleentuneena kestää jopa noin −35 °C:n pakkasia, mutta tämä edellyttää todennäköisesti vakiintunutta puuta, lumisuojaa ja lyhytkestoista pakkasjaksoa. Lajikettä suositellaan Venäjällä Keski-Venäjälle saakka. Lajikkeen talvenkestävyydestä Pohjois-Euroopan oloissa on kuitenkin vielä niukasti kokemuksia, mutta esimerkiksi Niittytilan taimiston kokeilupuutarhassa kasvi on talvehtinut jo useita talvia. Nuoret taimet ovat kuitenkin alttiita talvivaurioille ja hyötyvät talvisuojauksesta. Vakiinnuttuaan puu kestää paremmin vaihtelevia olosuhteita. Mulperipuille tyypillisesti se saattaa kuitenkin vuosittain palelluttaa versojensa kärkiä Suomessa. Tämä ei kuitenkaan yleensä haittaa seuraavan kesän kasvua. Kevyt talvisuojaus (esimerkiksi pakkaspeitto) ja maanpinnan katteet auttavat erityisesti nuoria taimia selviämään talvesta. Keväällä kasvista poistetaan kuolleet ja kuivuneet oksankärjet vasta, kun silmut ovat alkaneet puhjeta. Mulperipuita suositellaan leikattavaksi mieluiten loppukesällä (elokuussa), sillä keväällä leikattaessa voimakas mahlavuoto heikentää kasvia. Lajike on suhteellisen vastustuskykyinen tuholaisille, mutta lehtilaikkua voi esiintyä kosteina kesinä.

• Menestymisvyöhyke Suomessa: (I–III)
• USDA: 4–8
• Kasvupaikka: aurinkoinen – suojainen
• Maaperä: tavallinen puutarhamulta, läpäisevä ja tuore; sietää monenlaisia maalajeja
• pH suositus: noin 6–7
• Alkuperämaa: LT

Myyntikoko: P9: n.50-60 cm.

Kuva 1: Kuvituskuva punamulperipuu ‘White Honey’:stä. [Gemini].