Mulperipuu ‘Wellington’ (Morus alba × Morus rubra ‘Wellington’).

Mulperipuu ’Wellington’  kuuluu mulperikasvien heimoon (Moraceae) ja mulperisukuun (Morus). Mulperipuut ovat luontaisesti kotoisin Aasiasta, Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, missä ne kasvavat lämpimillä ja valoisilla paikoilla metsänreunoissa ja viljellyillä alueilla. Kyseessä on koristeellinen ja satoa tuottava viljelylajike, jota kasvatetaan sekä sen leveän kasvutavan että syötävien hedelmien vuoksi. Lajike on vanha amerikkalainen valko- ja punamulperin spontaani risteymä (Morus alba × Morus rubra –hybridi), joka valikoitui viljelyyn.  . Se löydettiin Richard Wellingtonin omistamalta tontilta Genevessä, New Yorkin osavaltiossa. Sitä levitettiin viljelyyn New Yorkin osavaltion maatalouskoeaseman (New York State Agricultural Experiment Stationin) kautta 1930-1950-luvuilta alkaen, ja se on edelleen yksi kestävimmistä ja satoisimmista mulperihybridien lajikkeista pohjoisissa oloissa. ‘Wellington’ tunnetaan erityisesti runsaasta sadostaan ja suurista, pitkänomaisista hedelmistään. Lajiketta käytetään sekä hyöty- että koristepuuna. Euroopassa ja Suomessa lajiketta tavataan lähinnä yksityispihoilla, kokoelmissa ja kokeiluluonteisissa istutuksissa. Suomessa se on harvinainen ja vaatii menestyäkseen lämpimän ja suojaisan kasvupaikan.

Mulperipuu ‘Wellington’ kasvaa yleensä pieneksi tai keskikokoiseksi, leveälatvuksiseksi puuksi tai isoksi pensaaksi. Kasvu on nuorena melko voimakasta, mutta hidastuu iän myötä. Täysikasvuisena puu voi Suomessa suotuisissa olosuhteissa kasvaa noin 2–3 metriä korkeaksi ja lähes yhtä leveäksi. Lämpimämmillä alueilla kasvi voi saavuttaa jopa 6-9 metrin korkeuden. Latvus on leveä ja usein hieman epäsäännöllinen. Oksat haarautuvat runsaasti. Lehdet ovat vaihtelevan muotoisia, mutta usein sydämenmuotoisia, sahalaitaisia ja melko suuria. Ne ovat väriltään vaalean- tai keskivihreitä ja yläpinnaltaan hieman kiiltäviä. Syksyllä lehdistö voi ehtiä saada kellertäviä sävyjä ennen varisemistaan, mutta hallanarkoina lehdet voivat pudota jo vihreinä, mikäli syksyn ensimmäiset yöpakkaset saapuvat aikaisin. Juuristo on melko laaja ja suhteellisen pinnallinen, mutta voi ulottua myös syvemmälle hyvin läpäisevässä maassa. Kasvi on koristeellinen erityisesti rehevän lehdistönsä ansiosta, mutta myös hedelmät lisäävät sen näyttävyyttä.

Mulperipuu ‘Wellington’ saavuttaa kukintaiän melko nuorena, mutta runsas sato alkaa yleensä vasta kasvin vartuttua. Se kukkii, säistä riippuen, alkukesällä lehtien puhkeamisen jälkeen. Kukat ovat pieniä, vihertäviä ja melko huomaamattomia, kuten mulperipuilla yleensä. Lajike on yksikotinen, jolloin hede- ja emikukat esiintyvät samassa yksilössä, ja se on käytännössä itsepölytteinen, mutta ristipölytys lisää satoa. Kukinnan jälkeen voi kehittyä runsaasti hedelmiä suotuisissa oloissa, jolloin kesä on riittävän lämmin ja kasvilla on kosteutta riittävästi saatavilla. Hedelmät voivat olla suotuisissa olosuteissa suhteellisen suuria (n. 2-3 cm), pitkänomaisia ja muistuttavat ulkonäöltään karhunvatukoita. Ne kypsyvät loppukesällä ja muuttuvat kypsyessään punaisista tummanpunaisiksi tai lähes mustiksi. Kypsyminen tapahtuu vähitellen useiden viikkojen aikana, lajike on ikään kuin ”jatkuvasatoinen”. Maku on makea ja aromaattinen. Hedelmät sopivat hyvin tuorekäyttöön sekä jalostettaviksi esimerkiksi hilloiksi ja mehuiksi. Toisaalta pitkälle ajalle yltävä satokausi vaikeuttaa marjojen talouskäyttöä. Makeat marjat ovat lintujen, oravien yms. suosikkeja, mikäli oppivat ne löytämään. Hedelmien tumma mehukas malto värjää voimakkaasti, kuten muillakin mulpereilla.

Mulperipuu ‘Wellington’ viihtyy parhaiten aurinkoisella, lämpimällä ja suojaisalla kasvupaikalla, jossa maa on ravinteikas, melko syvämultainen ja hyvin vettä läpäisevä. Aurinkoisella paikalla hedelmät kypsyvät parhaiten ja niiden maku kehittyy makeimmaksi. Kasvi sietää melko laajaa pH-aluetta, mutta viihtyy parhaiten lievästi happamassa tai neutraalissa maassa. Se ei viihdy pitkäaikaisessa märkyydessä eikä kylmässä ja tuulisessa paikassa. Suomessa menestyminen vaatii korkean lämpösumman ja suojaisan istutuspaikan. Nuoret taimet voivat olla alttiita talvivaurioille ja hyötyvät talvisuojauksesta. Vakiinnuttuaan puu kestää paremmin vaihtelevia olosuhteita. .  Valkomulpereille tyypillisesti se kuitenkin saattaa vuosittain palelluttaa hieman versojensa kärkiä Suomessa. Tämä ei kuitenkaan yleensä haittaa seuraavan kesän kasvua. Elävien oksien muotoiluleikkaus kannattaa tehdä loppukesällä tai alkusyksystä, sillä keväällä leikattaessa mulperit voivat vuotaa mahlaa.

• Menestymisvyöhyke Suomessa: I (II-III)
• USDA: 5–8
• Kasvupaikka: aurinkoinen – lämmin, suojaisa
• Maaperä: ravinteikas, läpäisevä, syvähkö ja tuore
• pH suositus: noin 6–7,5
• Alkuperämaa: DE

Myyntikoko: P9: n. 50-80 cm.

Kuva 1: Kuvituskuva mulperin marjoista. Valokuvaaja: Chulmin [Pixabay License].