Keltaoksakanukka (Cornus sericea ‘Flaviramea’)

Keltaoksakanukka on kanukkakasvien heimoon (Cornaceae) ja kanukkasukuun (Cornus) kuuluva pensas. Lajin nykyinen tieteellinen nimi on Cornus sericea, ja ’Flaviramea’ on siitä valikoitu viljelylajike. Lajikkeesta käytetään toisinaan myös vanhempaa nimeä Cornus stolonifera ’Flaviramea’. Lännenpensaskanukka on luontaisesti kotoisin Pohjois-Amerikasta, missä se kasvaa kosteilla kasvupaikoilla, kuten jokivarsilla, kosteikoissa ja muissa märissä painanteissa. Lännenpensaskanukasta on kehitetty useita lajikkeita, kuten keltaoksakanukka ’Flaviramea’, jota kasvatetaan ennen kaikkea sen vihertävänkeltaiten talviversojen vuoksi. Lajikenimi tulee latinasta (flavus = keltainen, ramus = oksa). Keltaoksakanukka on puutarhaviljelyperäinen valinta Pohjois-Amerikan alkuperäiskannoista. Se valikoitiin Arnold Arboretumissa Yhdysvalloissa ja esiteltiin kaupallisesti ensimmäisen kerran Saksan Späth Nurseryn toimesta vuonna 1899. Lajike on tunnettu erityisesti vihertävänkeltaisista versoistaan, jotka ovat voimakkaimmillaan talvella, ja se on saanut RHS:n Award of Garden Merit -maininnan. Suomessa lajiketta käytetään erityisesti puutarhoissa, pensasryhmissä ja kosteiden alueiden istutuksissa.

Keltaoksakanukka kasvaa yleensä keskikokoiseksi, laajalle leviäväksi ja voimakas- ja tiheäkasvuiseksi pensaaksi. Kasvu on suhteellisen nopeaa, ja täyteen mittaansa se pääsee yleensä noin 5–10 vuodessa. Täysikasvuisena pensas voi olla noin 1,5–3,0 metrin korkuinen ja 2,5–4 metrin levyinen. Versot ovat pystyjä mutta tiheästi haarovia, ja pensas leviää helposti maanalaisista rönsyistä. Lehdet ovat vastakkaiset, soikeat, vihreät ja syksyllä usein punaisen tai oranssin sävyiset. Juuristo on melko pinnallinen ja kuituinen, ja kasvi leviää rönsyillä ja juurivesoilla, minkä vuoksi se muodostaa ajan mittaan tiheitä kasvustoja. Kasvi on koristeellinen erityisesti lehdettömänä aikana, jolloin sen vihertävänkeltaiset versot erottuvat voimakkaasti. Väri on kirkkaimmillaan nuorissa versoissa ja ajanmyötä versot ”harmaantuvat”.

Keltaoksakanukka kukkii keväällä ja alkukesällä pienin, lähes valkoisin kaksineuvoisin kukin, jotka muodostuvat pieniin huiskilomaisiin tai tasaisiin kukintoihin. Laji on nopeakasvuinen ja kukkii käytännössä jo vakiintuneena nuorena pensaana. Kukinnan jälkeen voi kehittyä helmenvalkoisia tai hieman sinertävänvalkoisia marjamaisia luumarjoja. Marjat ovat arvokasta ravintoa linnuille niiden korkean rasva- ja ravinnepitoisuuden vuoksi. Ihmisravinnoksi marjat eivät sovellu; vaikka ne eivät ole varsinaisesti myrkyllisiä, niiden maku on erittäin karvas ja epämiellyttävä, ja suurempien määrien nauttiminen voi aiheuttaa lieviä vatsaoireita tai pahoinvointia. Lajiketta ei kuitenkaan yleensä kasvateta kukintojen tai marjojen takia, vaan ennen kaikkea versovärin ja talviasun vuoksi.

Keltaoksakanukka viihtyy parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, jossa maa on kosteahko, ravinteikas ja mieluiten hyvin vettä läpäisevä, mutta myös tavallinen puutarhamaa käy. Se sietää laajaa maaperä- ja pH-aluetta, aina happamasta neutraaliin ja emäksiseen maahan saakka. Kasvi menestyy parhaiten tasaisen kostealla paikalla, mutta kestää myös ajoittaista märkyyttä. Se on voimakaskasvuinen ja hyvin kestävä pensas, jota käytetään usein myös suojapensaana tai ryhmäistutuksissa. Leikkaus kannattaa tehdä säännöllisesti, sillä nuoret versot ovat kaikkein värikkäimpiä, sillä keltaoksakanukka "harmaantuu" vanhetessaan. Parhaan talvivärin ylläpitämiseksi pensas kannattaa leikata joko kokonaan alas 3–5 vuoden välein (alasleikkaus) tai poistaa vuosittain kolmannes vanhimmista oksista.

• Menestymisvyöhyke Suomessa: I–IV (V)
• USDA: 3–7b
• Kasvupaikka: aurinkoinen – puolivarjoinen
• Maaperä: ravinteikas, läpäisevä, mieluiten tuore–kostea
• PH suositus: hapan – neutraali – lievästi emäksinen: 6,0–7,5
• Alkuperämaa: DE

Myyntikoko P9: n. 20-30 cm

Kuva 1: Kuvituskuva keltaoksakanukasta [Gemini].