Punapeikonpähkinä (Corylus avellana ‘Rote Contorta’)

Punapeikonpähkinä kuuluu koivukasvien heimoon (Betulaceae) ja pähkinäpensaiden sukuun (Corylus). Tavallinen euroopanpähkinäpensas on luontaisesti kotoisin Euroopasta ja Länsi-Aasiasta, missä se kasvaa lehtimetsissä, metsänreunoissa ja rehevissä pensaikoissa. Punapeikonpähkinä on tavallisen pähkinäpensaan koristeellinen viljelylajike, jota kasvatetaan ennen kaikkea sen erikoisen, korkkiruuvimaisesti kiertyvän kasvutavan ja punertavan lehdistön vuoksi. Lajike kuuluu kierteisversoinen muoto,  pähkinäpensaiden ryhmään, joka pohjautuu Englannissa vuonna 1863 löydettyyn ‘Contorta’-muotoon. ‘Rote Contorta’ on tästä edelleen kehitetty punalehtinen muoto, jonka tarkkaa jalostushistoriaa ei tunneta. Lajiketta on alettu viljellä erityisesti sen näyttävän ulkonäön vuoksi todennäköisesti Saksassa tai Hollannissa. ‘Rote Contorta’ tunnetaan yleisesti koristepensaana, eikä sitä yleensä pidetä varsinaisena satoa antavana pähkinäpensaan muotona. Kasvutavaltaan ja kooltaan se on lähellä lajiketta ‘Twister’, mutta ‘Rote Contorta’ erottuu tästä punertavan lehtivärinsä ansiosta ja pystymmän sekä harvemman kasvutavan vuoksi. Euroopassa ja Suomessa lajiketta tavataan lähinnä puutarhoissa, arboretumeissa ja erikoiskasvien kokoelmissa. Suomessa se on edelleen melko harvinainen, mutta pähkinäpensaisiin verrattuna kiinnostava koristepensas myös lehdettömänä aikana, sillä sen kiertyvät oksat tekevät siitä näyttävän talvipuun.

Punapeikonpähkinä kasvaa yleensä pieneksi tai keskikokoiseksi, leveäksi ja monirunkoiseksi pensaaksi. Kasvu on melko hidasta ja pensas voi kasvaa noin 2–3 metrin korkuiseksi, joskus hieman suuremmaksi. Oksat ovat voimakkaasti kiertyneet ja muodostavat hyvin tunnusomaisen, koristeellisen rakenteen. Lehdet puhkeavat keväällä punertavina tai purppuranpunaisina ja voivat myöhemmin kesän aikana vihertyä osittain. Aurinkoisella paikalla lehtien punainen väri säilyy parhaiten. Varjossa pensas muuttuu nopeammin vihreäksi. Lehtimuoto on pähkinäpensaalle tyypillinen, pyöreähkö tai leveän soikea. Syksyllä lehdistö saa usein ruskehtavia tai punertavia sävyjä. Pensas on kiertyvien oksiensa ansiosta kaunis myös lehdettömänä. Näitä kierteisiä versoja käytetään Euroopassa yleisesti kukka-asetelmissa. Kasvi on vartettu euroopanpähkinäpensaan (Corylus avellana) perusjuureen. Perusjuuresta saattaa toisinaan kasvaa nopeakasvuisia "villivesoja". Ne olisi hyvä poistaa tyveä myöten, sillä ne vähitellen peittävät alleen hitaasti kasvavan punaisen peikonpähkinän.

Punapeikonpähkinä kukkii euroopanpähkinäpensaan tapaan varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista. Se on euroopanpähkinäpensaan tapaan yksikotinen, eli hede- ja emikukat esiintyvät samassa yksilössä mutta erillisissä kukissa.  Kukat aukevat usein hieman eri aikaan, jotta itsepölytys estyisi tai jäisi vähemmäksi. Hedekukat ovat purppuranpunaisa tai punaruskeita, riippuvia norkkoja. Hedekukkia on yleensä vähemmän kuin kantalajilla. Emikukat ovat  pienet ja lähes huomaamattomat, niistä pilkistää pieni punertava siitepölyä vastaanottava luotti. Pölytys tapahtuu pääasiassa tuulen välityksellä. Kukinnan jälkeen voi kehittyä pähkinöitä, mutta sato jää yleensä vähäisemmäksi kuin tavallisella pähkinäpensaalla, sillä kasvin koko on pienempi, kukinta on vähäisempää ja kiertyvät oksat voivat haitata pölytystä. Pähkinät muodostuvat tavallisesti pieninä ryhminä ja kypsyvät loppukesällä tai alkusyksyllä.

Punapeikonpähkinä viihtyy parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, jossa maa on ravinteikas, melko syvämultainen ja hyvin vettä läpäisevä. Aurinkoisella kasvupaikalla lehtien punainen väri kestää pisimpään ja tule voimakkaimmin esiin. Pähkinäpensas pärjää PH-arvoltaan monenlaisissa maaperissä, mutta se suosii neutraalia tai lievästi emäksistä maata (pH noin 6–7,5). Sen juuristo ei yllä erityisen syvälle, vaan se voi koostua useasta pienestä paalujuuresta ja useasta lähellä maanpintaa kasvavasta juuresta. Suositeltavaa olisi, että kasvupaikka olisi siinä määrin syvämultainen, että syvimmät juuret voisivat yltää n. 1,2 metrin syvyyteen. Kasvi ei viihdy pitkäaikaisessa märkyydessä eikä kuivassa paahteessa. Suhteellisen pinnallisen juuriston vuoksi pensas hyötyy varsinkin nuorena lisäkastelusta pitkinä poutajaksoina.  Nuoret taimet hyötyvät erityisesti talvisuojasta sekä kevättalven auringon ja kuivattavan tuulen välttämisestä. Verrattuna tavalliseen pähkinäpensaaseen se on koristeellisempi, mutta sato on vähäisempi. Kasvi hyötyy toisen euroopanpähkinäpensaan ristipölytyksestä.

• Menestymisvyöhyke Suomessa: I–III
• USDA: 4–8
• Kasvupaikka: aurinkoinen – puolivarjoinen
• Maaperä: ravinteikas, läpäisevä, mieluiten syvähkö ja tuore
• PH suositus: noin 6-7,5.
• Perusjuuri: Corylus avellana
• Alkuperämaa: DE

Myyntikoko:

C1: n. 30-40 cm

Kuva 1: Kuvituskuva punapeikonpähkinästä [Gemini].