Sirovaahtera (Acer sieboldianum)

Sirovaahtera on kotoisin Japanista. Luontaisilla kasvupaikoillaan sitä tavataan vuoristoisissa lehtimetsissä, metsänreunoissa ja jokilaaksojen metsiköissä, usein kosteahkoilla mutta hyvin vettä läpäisevillä mailla. Se kasvaa tavallisesti muiden lehtipuiden, kuten pyökkien, tammien ja erilaisten vaahteroiden seurassa. Laji kuuluu saippuapuukasvien heimoon (Sapindaceae) ja vaahteroiden sukuun (Acer). Lajin kuvasi tieteelle ensimmäisen kerran vuonna 1865 hollantilainen kasvitieteilijä Friedrich Anton Wilhelm Miquel. Tieteellisen nimen lajimääre sieboldianum on annettu saksalaisen lääkärin ja luonnontutkijan Philipp Franz von Siebold kunniaksi. Siebold työskenteli 1800-luvulla Japanissa ja keräsi sekä tutki laajasti maan kasvistoa. Sirovaahtera kuuluu vaahteroiden Palmata-ryhmään, johon kuuluu myös tunnettu Acer palmatum eli japaninvaahtera. Lajit muistuttavat toisiaan ulkonäöltään, mutta sirovaahtera on yleensä talvenkestävämpi ja soveltuu paremmin viileämpään ilmastoon. Eurooppaan sirovaahtera tuotiin 1800-luvun jälkipuoliskolla, minkä jälkeen sitä on kasvatettu lähinnä arboretumeissa, kasvitieteellisissä puutarhoissa sekä koristepuuna puistoissa ja puutarhoissa. Suomessa laji on edelleen melko harvinainen, mutta sitä tavataan joissakin arboretumeissa ja yksittäisissä puutarhoissa. Sen hyvä talvenkestävyys tekee siitä kiinnostavan vaihtoehdon japaninvaahteralle pohjoisemmassa ilmastossa.

Sirovaahtera on melko hidaskasvuinen, se kasvaa pieneksi puuksi tai suureksi pensaaksi, joka voi luontaisella levinneisyysalueellaan saavuttaa noin 6–10 metrin korkeuden. Suomen oloissa kasvu jää usein hieman pienemmäksi, n. 2-4 metriin. Kasvutapa on melko leveä ja pyöreähkö, ja oksisto muodostaa usein kauniin, hieman kerroksittaisen latvuksen. Nuoret versot ja lehtiruodit ovat usein hienon nukan peitossa. Rungon kuori on harmaanruskea. Lehdet ovat vastakkaiset ja kämmenliuskaiset, tavallisesti noin 6–12 cm leveät ja jakautuvat yleensä 7–9 kapeaan liuskaan (joskus 11). Lehtien muoto muistuttaa japaninvaahteraa. Liuskat ovat kapeahkoja, mutta yleensä leveämpiä ja vähemmän syvään liuskoittuneita kuin monilla japaninvaahteran lajikkeilla. Kesällä lehdet ovat kirkkaanvihreät, ja syksyllä ne saavat usein näyttäviä keltaisia, oransseja tai punaisia sävyjä, mikä lisää puun koristearvoa. Juuristo on vaahteroille tyypillisesti melko laajalle leviävä ja osittain pinnallinen, mutta hyvässä maassa osa juurista ulottuu myös syvemmälle.

Sirovaahtera kukkii keväällä lehtien puhkeamisen aikaan tai hieman sen jälkeen. Kukat ovat pieniä, kellertäviä tai valkokeltaisia ja kehittyvät riippuviin kukintoihin. Kukat ovat osittain kaksineuvoisia ja myös pelkkiä hedekukkia voi esiintyä samassa puussa. Pölytys tapahtuu pääasiassa hyönteisten välityksellä. Kukinnan jälkeen muodostuvat vaahteroille tyypilliset siipipähkylät, joissa on kaksi siipimäistä osaa. Siivet ovat melko leveässä kulmassa toisiinsa nähden (130-160 ° ) ja kypsyvät tavallisesti loppukesällä tai alkusyksyllä.

Sirovaahtera viihtyy parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, jossa maa on ravinteikasta, melko syvää ja hyvin vettä läpäisevää. Se pitää tasaisesta kosteudesta, mutta ei viihdy pitkään märässä maassa. Nuorena puu hyötyy suojaisasta kasvupaikasta, jossa kevätauringon ja tuulen vaikutus ei ole liian voimakas. Suomessa laji menestyy parhaiten lämpimillä ja suojaisilla kasvupaikoilla, joissa maaperä ei kuivu liikaa kesällä eikä pysy talvella liian märkänä.

• Menestymisvyöhyke Suomessa: I–II (III)
• USDA: 4–8
• Kasvupaikka: aurinkoinen – puolivarjoinen
• Maaperä: ravinteikas, syvämultainen ja läpäisevä, lievästi hapan – neutraali, noin pH 5,5–7
• Alkuperämaa: SE

Myyntikoko:

C3,5-C5: n. 120-150 cm.

Kuva 1: Sirovaahterat syysväreissä Munchenin kasvitieteellisessä puutarhassa. Valokuvaaja: Orjen [cc-by-sa-4.0]