Rohtoparkkipuu (Eucommia ulmoides)

Rohtoparkkipuu kuuluu heimoon Eucommiaceae, joka käsittää nykykäsityksen mukaan vain tämän yhden nykyisin elävän lajin. Fossiiliaineiston perusteella sen heimon puilla on ollut miljoonia vuosia sitten tertiäärikaudella huomattavasti laajempi levinneisyys pohjoisella pallonpuoliskolla, minkä vuoksi lajia pidetään usein niin sanottuna reliktilajina tai “elävänä fossiilina”. Eucommia -suvun fossiililöytöjä on tehty mm. Keski-Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta. Rohtoparkkipuu on luontaisesti kotoisin Keski-Kiinasta, mutta luonnonpopulaatiot ovat hajanaisia ja paikoin uhanalaisia. Kiinassa lajia on viljelty pitkään, erityisesti sen kuoren lääkinnällisen käytön vuoksi, jolla on noin 2000 vuotta vanhat perinteet. Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä kuorta käytetään nimellä Dùzhòng. Lajin viljely levisi Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan melko myöhään, 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Syynä olivat sekä kasvitieteellinen kiinnostus että yritykset löytää vaihtoehtoinen luonnonkumin lähde, koska havaittiin että kasvin kudoksissa esiintyy lateksia (trans-1,4-polyisopreeni), jota on verrattu guttaperkkaan. Nykyään Pohjois-Euroopassa lajia viljellään lähinnä kasvitieteellisissä kokoelmissa ja arboretumeissa. Suomessa laji on harvinainen viljelykasvina

Luontaisilla kasvupaikoillaan Rohtoparkkipuu  kasvaa keskikokoiseksi lehtipuuksi, yleensä noin 10–20 m korkeaksi. Viileämmässä ilmastossa kasvu jää usein matalammaksi. Suomessa siitä voi suotuisissa olosuhteissa tulla pieni pensasmainen puu (n. 3-6 m). Latvus on yleensä pyöreähkö tai leveän soikea. Sen kiiltävän tummanvihreät lehdet ovat yksinkertaiset, vuorottaiset, soikeat tai soikean-pitkänomaiset, sahalaitaiset ja n. 6–15 cm pitkät. Lehtien ulkonäkö muistuttaa jonkin verran jalavan (Ulmus) lehtiä, mikä näkyy myös lajin tieteellisen nimen lajimääreessä ulmoides.

Kasvin kudoksissa esiintyy em. luonnonkumia, lateksia (trans-polyisopreenia). Lehden repeytyessä lehtisuonien väliin voi muodostua venyviä, kumimaisia säikeitä, jotka ovat seurausta tästä lateksipitoisuudesta. Kasvin juuristo on suhteellisen voimakas ja syvälle ulottuva, minkä ansiosta vakiintuneena puu sietää kohtalaista kuivuutta.

Laji on pääsääntöisesti kaksikotinen, eli hede- ja emikukat sijaitsevat eri yksilöissä. Kukat ovat pieniä ja huomaamattomia ja kehittyvät keväällä lehtien puhkeamisen aikaan. Onnistuneen pölytyksen jälkeen kehittyvä hedelmä on yksisiemeninen siivekäs pähkinä (samara), joka on muodoltaan pitkänomainen ja muistuttaa ulkonäöltään jalavan siementä. Suomen oloissa siementen kehittyminen voi olla harvinaista.

Laji viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella, lämpimällä kasvupaikalla ja suosii hyvin vettä läpäisevää, keskiravinteista maata. Nuorena taimet tarvitsevat erityisesti kuivina kausina säännöllistä kastelua, mutta kasvi ei siedä seisovaa vettä. Talvella pitkittynyt kosteus ja huono vedenläpäisevyys voivat heikentää talvehtimista. Kasvin kylmänkestävyys on kohtuullisen hyvä, mikäli kasvi on ehtinyt tuleentua kesällä. Kevättalven lämpötilavaihtelut ja auringon aiheuttamat kuorivauriot voivat aiheuttaa vaurioita erityisesti nuorille yksilöille. Niittytilan kokeilupuutarhassa (vyöhykkeellä III) laji on pärjännyt toistaiseksi ongelmitta muutaman vuoden ajan, mikä antaa lupaavia viitteitä sen soveltuvuudesta suomalaiseen puutarhaan suojaisilla paikoilla (vyöhykkeet I–II). Nuoret taimet kannattaa suojata ensimmäisinä talvina harsolla pakkas- ja kevätauringonpaiste vaurioiden välttämiseksi. Keväällä juurille voi levittää ohuen kerroksen multaa tai haketta kosteuden säilyttämiseksi Kasvilla ei ole tunnettuja vakavia laajalle levinneitä tuholaisia tai tauteja, mutta paikallisia kasvitauteja voi silläkin esiintyä.

• Menestymisvyöhyke: (I-III)
• USDA: 5-8
• Aurinkoinen-puolivarjoinen
• Maaperä: keskiravinteikas, läpäisevä, Ph suositus: 6,0–7,5
• Alkuperämaa: PL

Myyntikoko:

C5: n. 60-80 cm.

Kuva 1: Rohtoparkkipuun lehtiä. Valokuvaaja: David Stang [CC BY 4.0 Deed]