Tulivaahtera 'Jeffersred' (Acer × freemanii 'Jeffersred', kauppanimeltään Autumn Blaze®)

Tulivaahtera ’Jeffreysred’ on hybridilaji, joka on syntynyt punavaahteran (Acer rubrum) ja hopeavaahteran (Acer saccharinum) risteytyksenä. (Tulivaahtera on lajille annettu suomenkielinen nimi, joka viittaa ilmeisesti lehtien syysväritykseen, on vielä melko vakiintumaton, sillä kasvista käytetään suomessa myös monessa muussa kielessä käytettyä nimeä freemaninvaahtera). Risteymä havaittiin luontaisesti Pohjois-Amerikassa jo 1900-luvun alkupuolella, mutta sen jalostus ja kaupallinen hyödyntäminen käynnistyivät vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Ensimmäiset kontrolloidut risteytykset teki Oliver M. Freeman Yhdysvaltain kansallisessa arboretumissa vuonna 1933. Risteymä nimettiin hänen kunniakseen vuonna 1969. 'Jeffersred'-kloonin löysi taimistoviljelijä Glenn Jeffers 1960-luvun loppupuolella, ja kasvipatentti myönnettiin sille Yhdysvalloissa 1982. Lajike on levinnyt laajamittaiseen käyttöön kaupunki- ja maisemapuuna Yhdysvalloissa, Kanadassa sekä myöhemmin myös Euroopassa ja Aasiassa. Suomessa sitä on kokeiltu koristepuuna 2000-luvun alusta lähtien. Erityisesti sen voimakas syysväri ja nopea kasvu tekevät siitä potentiaalisen koristepuun puistoihin ja yksityispihoihin eteläisessä Suomessa ja rannikkovyöhykkeillä.

Tulivaahtera 'Jeffersred' on nopeakasvuinen, keskisuuri–suuri lehtipuu, joka voi kasvaa suotuisissa oloissa n. 12–18 m korkeaksi, mutta Suomessa se jäänee tästä pienemmäksi. Se voi muodostaa leveähkön, kartiomaisen tai soikean latvuksen, jonka leveys voi olla suotuissa olosuhteissa n. 7–10 metriä, mutta Suomessa myös tässä suhteessa se jäänee pienemmäksi. Vuosittainen pituuskasvu voi optimaalisissa oloissa olla jopa 50 - 100 cm. Juuristo on suhteellisen pinnallinen ja voimakas, mikä mahdollistaa nopean ankkuroitumisen mutta voi aiheuttaa pintamaassa ajan myötä kohoumia ja vaikeuttaa nurmikon hoitoa rungon läheisyydessä.

Tulivaahteran lehdet puhkeavat Suomessa yleensä toukokuussa lämpösummasta riippuen. Ne muistuttavat pääosin hopeavaahteran lehtiä: lehdet ovat vaahteroille tyypillisesti vastakkaisia, 3–5-liuskaisia, herttamaisia tai leveän soikeita, 8–12 cm pitkiä ja 6–10 cm leveitä. Lehtisuonitus on selväpiirteinen, ja liuskojen väliset lovet ovat teräväkärkisiä. Lehden alapinta on vaaleampi ja heikosti nukkainen, yläpinta sileä ja kiiltävän vihreä. Puun tunnetuin ominaisuus on sen syysväritys, joka alkaa yleensä syys-lokakuussa. Syysväritys onkin suotuisalla paikalla erittäin näyttävä: Väri vaihtelee oranssista intensiiviseen punaiseen, ja syysvärityksen intensiteetti ja pitkäkestoisuus on risteymälajikkeen yksi keskeinen valintaperuste. Lehdet varisevat säistä riippuen vasta myöhään syksyllä.

Tulivaahtera on, kuten sen vanhemmatkin, pääosin kaksikotisia, mutta kotisuus voi vaihdella: osa puista voi olla myös yksikotisia, eli niissä voi esiintyä sekä hede- että emikukkia. Puu kukkii kuitenkin harvoin ja kukinta voi olla vähäistä. ’Jeffersred’ on vähäisen siementuotannon vuoksi hybridilajikkeiden tapaan usein lähes steriili. Kukinta tapahtuu varhain keväällä, Suomessa usein jo toukokuussa ennen lehtien puhkeamista. Kukat ovat pieniä, halkaisijaltaan vain muutamia millimetrejä ja väriltään punertavia tai punaruskeita. Ne muodostavat tiheitä, lyhyitä kukintoja. Pölytys tapahtuu sekä tuulen että hyönteisten välityksellä. Mahdolliset siemenet ovat tyypillisiä vaahteroiden kaksisiipisiä pähkylöitä (samarat), mutta lajike 'Jeffersred' on, kuten todettua, vähäsiemeninen ja siementuotanto vaihtelevaa. Hedelmät eivät ole puun koristearvon kannalta merkittäviä ja usein siemeniä ei käytännössä synny lainkaan.

Kasvupaikkavaatimuksiltaan tulivaahtera 'Jeffersred' on välimuoto vanhemmistaan: se suosii tuoreita, hyvin vettä läpäiseviä hieta- ja moreenimaita, mutta sietää hopeavaahteran perimän ansiosta jonkin verran kuivuutta ja savimaata. Se ei kuitenkaan kestä pitkäaikaista veden kyllästämää kasvualustaa. Valon suhteen freemanninvaahtera viihtyy parhaiten aurinkoisilla tai puolivarjoisilla paikoilla. Nopeakasvuisena tulivaahtera voi tuulisilla paikoilla altistua enemmän myrskyvaurioille, mutta vähemmässä määrin kuin hauraampana pidetty hopeavaahtera. Kylminä ja vähälumisina talvina ’Jeffersred’ voi kärsiä latvavaurioita, mutta toipuu yleensä nopean kasvun ansiosta. Lajike on melko vastustuskykyinen tuholaisille ja taudeille, mutta voi altistua härmälle (Erysiphe sp.) sekä vaahterantervatäplätaudille (Rhytisma acerinum), jotka ovat yleisiä, mutta kuitenkin kosmeettisia vaivoja vaahteroilla. Nuorilla puilla voi esiintyä myös lehtiäkirvoja.  

• Menestymisvyöhyke: I-II (III-IV) 
• USDA: 4-9
• Aurinkoinen-puolivarjoinen
• PH suositus: 5,5–6,5
• Alkuperämaa: PL

Myyntikoko C3: n. 100–120 cm

Kuva 1: Tulivaahteran alkavaa syysväritystä. Valokuvaaja: Niittytila-Ängsgård