Pensasmustikka 'Duke' (Vaccinium corymbosum 'Duke')

Kanervakasveihin kuuluvat, (kangas-) mustikalle (Vaccinium myrtillus)  läheistä sukua olevat pensasmustikat ovat alkujaan lähtöisin Pohjois-Amerikan itäosista alueelta, joka yltää Kanadan itäosista Floridaan ja Texasin itäosaan asti. Luontaisella levinneisyysalueellaan niitä kasvaa kosteilla niityillä ja kosteissa avoimissa metsissä. Pohjois-Amerikassa pensasmustikat olivat osa alkuperäisasukkaiden ruokavaliota samalla tavoin kuin laajemmalle maailmassa levinneet lähisukuisensa (kangas-) mustikat. Nykyään pensasmustikat ovat suosittuja myös puutarhaviljelyssä kauniina ja helppohoitoisina hyöty- ja koristekasveina. Suotuisilla alueilla se on puutarhaviljelystä levinnyt luontoon paikoin myös Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Pensasmustikoista on jalostettu myös useita hyötyviljelyyn tarkoitettuja lajikkeita Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa 1900-luvulta alkaen. Usein kyse on hybridilajikkeista pensasmustikan (Vaccinium corymbosum) ja matalakasvuisen kanadanmustikan (Vaccinium angustifolium) välillä. Lajikkeiden jalostuksessa tavoitteena on ollut mm. talvenkestävyyden, satoisuuden tai marjojen ominaisuuksien kehittäminen. Yksi aikaissatoisimmista ja Euroopassa yleisimmistä lajikkeista kaupallisillä viljelyksillä on vuonna 1986 markkinoille tuotu pensasmustikkalajike ’Duke’. Lajike on kehitetty New Jerseyn maatalouskoeasemalla (engl. New Jersey Agricultural Experiment Station) risteyttämälla lajikkeet Ivanhoe, Earliblue, E-30 ja E-11. 

Pensamustikkalajike 'Duke' on pysty- ja voimakaskasvuinen. Siitä voi tulla noin 1,2 m korkea ja leveä pensas. Sen keskivihreät lehdet ovat n. 2-8 cm pitkät. Syksyllä ne saavat kauniin punaoranssin syysvärin. Kasvin juuristo on pensasmustikoiden tapaan pinnallinen.

Pensasmustikka kukkii valkoisin kellomaisin kukin alkukesästä. Vaikka pensasmustikat ovat yleensä itsepölytteisiä, ristipölytys kasvattaa jonkin verran ’Duke’ – lajikkeen satoa (keskimäärin 9 %)¹ . Pensasmustikan pölyttäjinä toimivat Euroopassa lähinnä eri kimalaislajit ja mahdollisesti mehiläiset. Pelkkä tuulipölytys voi johtaa esim. Duke -  lajikkeella sadoon vähenemiseen n. 40 %²  . 'Duke'  on yksi varhaissatoisimmista lajikkeista.  Sen litteänpyöreät, sinimustat marjat kypsyvät elokuun alusta alkaen. Sato kypsyy vähitellen noin kolmen viikon ajan. Marjojen väri valitettavasti houkuttelee lintuja ja sato olisi hyvä suojata linnuilta esim. verkoilla.’Duke’ – lajikkeen marjat voivat painaa Saksassa vuosina 2008-2012 tehdyn tutkimuksen mukaan keskimäärin 1,50 – 1,80 grammaa.  Marjat voivat pysyä pitkään pensaassa. Marjojen ravintosisältöä ei kuitenkaan pysty tarkkaan määrittelemään, sillä se voi hieman vaihdella kasvuolosuhteiden mukaan vuodesta toiseen. Ne voivat olla kooltaan n. 11-15 mm. Maku on maukas. Sokeripitoisuudeltaan ne ovat em. tutkimuksen mukaan makeat, keskimäärin n. 9.6-13.9 Brix. Happamuudeltaan ne ovat keskimäärin vain  4,3-5,4 g/l, mikä on selvästi alempi luku kuin muilla tutkituilla pensasmustikoilla. ’Duke’ – lajikkeen marjojen kiinteys on keskinkertainen (32,1 – 35,9 g/mm)³.Ne soveltuvat hyvin tuorekäyttöön.  Pakastamalla marjat säilyvät pitkään, mutta myös hyvin säädellyissä olosuhteissa pakastamattomia mustikoita voidaan säilyttää neljästä kuuteen viikkoa.

Pensasmustikka 'Duke' –lajikkeen talvenkestävyys on erittäin hyvä. Se viihtyy aurinkoisella paikalla happamassa, tuoreessa, ilmavassa, hiekkapitoisessa tai turvepohjaisessa maassa. Maaperän tulisi olla keskiravinteikas. Kuivina aikoina matalajuurinen kasvi hyötyy kastelusta. Pensasmustikalla esiintyy yleensä vain vähän sienitauteja tai tuhohyönteisiä. Lehtien kellastumista eli kloroosia voi esiintyä liian kalkkipitoisessa maassa.

• Menestymisvyöhyke: I-III
• USDA: 5-8
• Aurinkoinen - puolivarjoinen
• Ph suositus: 4.8 – 5.2
• Alkuperämaa: PL

Myyntikoko C2: n. 30-50 cm

Kuva 1: Pensasmustikan marjoja. Valokuvaaja: Opioła Jerzy. [CC BY-SA 3.0].

1. Retamales, J.B. en J.F. Hancock (2012): s. 178. Julkaisussa: Blueberries. Series: Crop Production Science in Horticulture: no.21. CABI, Oxfordshire, UK
2 Groot, G.A. de, R. van Kats, M. Reemer, D. van der Sterren, J.C. Biesmeijer en D. Klein (2015) De bijdrage van (wilde) bestuivers aan de opbrengst van appels en blauwe bessen. Kwantificering van ecosysteemdiensten in Nederland. Alterra-rapport 2636, Wageningen
3 Bal, J. & Dijk, P. van 2013. Vakgroep Blauwe Bes: Rassenonderzoek Blauwe bes 2007-2012.