Jeffreynmänty (Pinus jeffreyi)

Jeffreynmänty kasvaa luontaisesti läntisessä Pohjois-Amerikassa Pohjois-Meksikon Kalifornian ja Oregonin välisellä alueen vuoristoissa. Pääosin kuitenkin Sierra Nevadan vuoriston kuivahkoilla itärinteillä, jossa sitä esiintyy n. 200-3000 metrin korkeudella.  Yleensä sitä pidetään vuorten yläosissa kasvavana lajina, mutta käytännössä levinneisyysalueensa pohjoisosissa sitä esiintyy alempana vuoristossa ja eteläosissa korkeammalla. Se on läheistä sukua engelmanninmännylle (Pinus engelmannii) ja keltamännylle (Pinus ponderosa). Toisinaan 1900-luvun alkupuolelle asti sitä on pidetty keltamännyn alalajina. Jeffreynmännyn kasvupaikat luontaisella levinneisyysalueellaan ovat usein karumpia kuin keltamännyllä: ne ovat kivisiä, kuivempia ja vähämultaisia ja sijaitsevat usein kylmemmissä paikoissa ja korkeammalla vuoristossa. Kasvin nimi kunnioittaa skotlantilaista kasvitietelijä John Jeffreytä, joka löysi lajin vuonna 1852.

Jeffreynmännyn kasvunopeus on suotuisalla paikalla keskinkertainen - nopea.  Kasvunopeus voi vanhemmiten olla suotuisella paikalla jopa n. 50-60 cm vuodessa. Suotuisalla paikalla kasvupaikasta riippuen siitä tulee yleensä kartiomainen, suorarunkoinen puu. Levinneisyysalueellaan se voi kasvaa jopa n. 25- 40 metriä korkeaksi ja 10 metriä leveäksi, mutta Suomessa se jäänee parhaimmillaankin vain muutaman metrin korkeaksi puuksi. Vanhemmiten sen vahvat oksat taittuvat yleensä hieman ylöspäin. Latvuksesta tulee laajeneva ja epäsymmetrinen. Puun oksia koristavat keltamäntyä harvakseltaammin tuuheat neulastupsut, muilta osin versot ovat paljaammat. Kasvi muistuttaa tällöin ulkonäöltään hieman esim. kyynelmäntyä (Pinus wallichiana). Kaarnan väri on tumman punertavan ruskea. Vanhemmiten kaarna paksunee ja muuttuu epäsäännöllisen uurteiseksi. Oksien kaarna on aluksi siniharmaata - vaalean ruskeaa ja muuttuu lopulta ruskeaksi. Jeffreynmännyn juuristo koostuu lähinnä kasvupaikasta riippuen paalujuurimaisesta pääjuuresta ja lähellä maanpintaa olevista voimakkaista vaakasuuntaisia juurista.

Jeffreynmänty kuuluu kolmineulasisiin mäntyihin. Sen koristeelliset sinivihreät, roikkuvat neulaset voivat olla jopa 12-22 cm pituiset ja 1,5 – 2 mm paksut ja kärjestään kapeammat tai hieman terävät. Ne vaihtuvat yleensä n. 5-8 vuoden välein, mutta toisinaan useammin tai harvemmin. Neulasten sateella erittämät terpeenit estävät eräiden kasvien siementen itämistä latvuksen alapuolella. Neulasten samoin kuin puun pihkan sanotaan tuoksuvan ananaksella tai vanilijalle. Pihkan sanotaan olevan hedelmäisen makuista. Tiettävästi paikalliset asukkaat ovat toisinaan keränneet ja syöneet kuivunutta pihkaa karkkien tapaan puun levinneisyysalueella. 

Jeffreynmännyn tuulipölytteinen kukinta alkaa suotuisalla kasvupaikalla puun ollessa 10–15 vuotias ja se ajoittuu keskikesään. Puu on yksikotinen; samassa yksilössä on sekä emi- että hedekäpyjä, mutta itsepölytys ei onnistu kovin hyvin. Kukinta on melko huomaamaton. Kartionmuotoiset hedekävyt ovat punaisia ennen kukintaa ja muuttuvat kellertävänvihreiksi kukinnan lähestyessä. Kooltaan ne ovat n.2-3,5 cm pitkiä. Emikävyt ovat aluksi pieniä ja tummanpunavioletteja, n. 8-10 mm kokoisia. Pölyttyneet emikävyt ovat punaruskeita ja kypsyvät seuraavan vuoden syksyllä ja vapauttavat siemenet, jonka jälkeen myös kävyt putoavat. Kypsät pölyttyneet kävyt ovat pidempiä kuin keltamännyllä. Niistä voi tulla luontaisella levinneisyysalueellaan jopa 13-25 cm pitkiä ja n. 6-10 cm leveitä. Ne ovat soikeita ja sylinterinmuotoisia sekä lievästi punaruskeita. Myös siemenet ovat isompia kuin keltamännyllä. Ne ovat ruskeita – harmaanruskeita ja n. 10–12 mm pitkiä ja leveydeltään n. 6-8 mm kokoisia ja usein niillä on jopa 2,5 cm pitkä lenninsiipi. Siemenet ovat syötäviä, kuten useimpien mäntylajien siemenet.

Jeffreynmänty tarvitsee aurinkoisen sekä suojaisen paikan Suomessa. Puu sietää monenlaista maaperää, mutta ei pidä kovin emäksisestä maasta. Jeffreynmänty ei pidä kosteasta maaperästä eikä seisovasta vedestä juurillaan. Tärkeää on, että kasvualusta on vettä läpäisevä. Kasvi tarvitsee syvälle yltävälle juuristolleen tilaa kasvupaikallaan. Jeffreynmänty sietää vakiinnuttuaan kuivia jaksoja, mutta sitä ennen sitä suositellaan säiden mukaan säännöllisesti kasteltavan ainakin ensimmäisenä kesänään istutuksen jälkeen. Taimivaiheen pienen juuriston vuoksi mahdollinen juuristokilpailu kasvupaikalla rikkaruohojen tai puuvartisten kanssa hidastaa taimen kasvua nuorena. Kasvi ei siedä suolaa ja huonosti se sietää myös ilmansaasteita. Jeffreynmänty on vaihtelevassa määrin altis erilaisille kasvitaudeille ja tuhohyönteisille. Suomessa laji on talvenarka, vaikkakin nuorena sen sanotaan sietävän paremmin pakkasta kuin keltamännyn. Kasvi tulisi erityisestikin suojata neulasia ruskistavalta kevätauringolta maan ollessa roudassa tai istuttaa suojaavan ylispuuston alle.

Euroopassa Jeffreynmännyt ovat jääneet suhteellisen lyhytikäisiksi, mutta luontaisissa oloissa puu voi kasvaa jopa 400-500 vuoden ikäiseksi. Kauniista ulkomuodostaan ja koristeellisista kävyistään huolimatta jeffreynmänty on vähemmän käytetty koristepuuna kuin keltamänty Euroopassa. Esim. Keski-Euroopassa sitä on istutettu harvoin puistopuuksi tai kasviharrastajien kokoelmiin. Suomessa ja Ruotsissa se on tätäkin harvinaisempi ja pääosin lähinnä vain kasviharrastajien kokeilema erikoisuus. Helsingissä Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieellisissä puutarhoissa kummassakin kasvaa yksi jeffreynmänty. Niittytilan taimiston kokeilupuutarhassa jeffreynmänty viihtyi muutaman vuoden 2010-luvulla, mutta ilmeisesti liian tuore maaperä ja/tai ilmeinen altistuminen lähettyvillä kasvaneiden jalopähkinöiden juglonelle taisivat olla haitallisia kasville.

• Menestymisvyöhyke: (I-?)
• USDA: 5b-8b
• Aurinkoinen
• PH suositus:5.2–7
• Alkuperämaa:PL

Myyntikoko C3:30–40 cm

Kuva 1: Jeffreynmänty Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä vuonna 2017  [Niittytila]

Kuva 2: Willem van Bergen  [CC BY-SA 2.0]