Kalukkipensas (Calycanthus floridus)
Saatavuus: Varastossa
Veroton: 24,19€
Lisää vertailuun
Kalukkipensas on kotoisin Yhdysvaltojen itäosista. Siitä voi kasvaa ulkomailla jopa kolme metriä korkea pensas, mutta Suomessa se jäänee suotuisissa olosuhteissakin pienemmäksi. Kasvin kasvutapa on pystysuuntainen. Pensas voi levitä myös juurivesoista. Pensaan kuori tuoksuu kanelille. Tuoksu tulee parhaiten esiin kuorta raaputtaessa. Kuorta onkin käytetty kanelin korvikkeena Pohjois-Amerikassa. Pensaan lehdet ovat vihreät, paperimaiset, pitkultaisen soikeat tai pyöreät, kooltaan noin 5-15 × 2-6 cm. Lehdissä, samoinkuin juurissa, on etäinen kamferin tuoksu.
Pensas kukkii Suomessa heinäkuussa tai hieman aiemmin kesän lämpösummasta riippuen. Kukat ovat tummanpunaisia ja kaksineuvoisia. Ne muistuttavat eräiden magnolioiden kukkia. Niitä ilmestyy yksittäin. Kooltaan ne ovat noin 4-7 cm leveitä ja tuoksuvia. Kukkien tuoksu vaihtelee yksilöittäin, mutta sen on sanottu muistuttavan etäisesti, mansikan, banaanin, omenan tai ananaksen tuoksua. Kukista voi kehittyä 5-7 cm pitkä siemenkota.
Kalukkipensas viihtyy auringoisella ja puolivarjoisella, suojaisella paikalla. Viihtyy monenlaisissa maaperissä. Suosii kuitenkin ravinteikkaita ja kevyesti savisia, hieman kosteita, mutta läpäiseviä maaperiä.
- Menestymisvyöhyke: I-II(III)
- USDA: 5-10
- Aurinkoinen, puolivarjoinen
- PH Suositus 6,1–7,5
- Alkuperämaa: NL
Myyntikoko C2: 30-40 cm. 30 € (2.4.2024 alkaen).