Punavaahtera (Acer rubrum)

Punavaahtera on itäisen Pohjois-Amerikan lehtimetsien ja osin havupuuvaltaisten sekametsienkin yleisimpiä puulajeja. Se on yleisempi nuorissa sekametsissä kuin varjoisissa vanhoissa sekametsissä. Paikoin se muodostaa myös lähes puhtaita yksilajisia metsiköitä. Sen levinneisyysalue yltää Itä-Kanadasta Floridaan asti. Tieteelle laji kuvaili Carl von Linné vuonna 1753 teoksessaan Species plantarum 2. Luontaisella levinneisyysalueellaan sitä kasvaa monenlaisissa ympäristöissä: soilla, tulvivilla mailla, vesistöjen äärellä ja kuivilla kallioisilla rinteillä sekä happamilla että emäksisillä mailla. Punavaahtera on Pohjois-Amerikassa kauniin syysvärinsä ja kasvutapansa vuoksi suosittu koristepuu ja siitä on kehitetty myös useita puutarhaviljelylajikkeita. Se on myös osavaltiopuu Rhode Islandin osavaltiossa. Euroopassa puuta on viljelty vuodesta 1656. Euroopassa ja varsinkin Englannissa puuta käytetään paikoin puistoissa ja puutarhoissa. Suomessa punavaahtera on sen sijaan harvinainen koristepuu, vaikkakin se menestyy paikoin IV-vyöhykkeelle asti. Syynä tähän voi olla suhteellisen huonon saatavuuden lisäksi lehtien kohtalainen yhdennäköisyys kesäasussa kotoisen metsävaahteran ja myös hopeavaahteran kanssa. Punavaahtera onkin läheistä sukua hopeavaahteran (Acer saccharinum) kanssa ja risteytyy luontaisesti sen kanssa. Risteymästä käytetään nimeä freemaninvaahtera. Nimensä punavaahtera on saanut kauniin punaisesta syysväristä sekä vaihtelevassa määrin punaisista kukista ja siemenistä. Punavaahteran puuaines ei ole yhtä kestävää kuin esim. sokerivaahteran, mutta sitä käytetään levinneisyysalueellaan mm. huonekalujen- ja vanerinvalmistuksessa.

Punavaahtera on nuorena suhteellisen nopeakasvuinen puu. Siitä voi kasvaa suotuisissa olosuhteissa Suomessa jopa n. 4-8 metriä leveä ja 10-20 metriä korkea, yleensä yksirunkoinen pyöreä- tai soikea- ja tiheälatvuksinen puu. Vanhemmiten latvuksesta voi tulla niin tiheä ja pinnallisesta juuristosta niin laaja, että se ei mahdollista aluskasvillisuutta eikä muiden puiden kasvua lähellä. Punavaahteraa tukee vahva ja voimakas, mutta pinnallinen juuristo. Juuristo sijaitsee pääosin enintään 25 sentin syvyydessä, mutta täysikasvuisella puulla se voi yltää jopa 25 metrin päähän rungosta. Punavaahteran runko on harmaanruskea ja nuorena sileä. Vanhemmiten runko muuttuu pystysuoraan uurteiseksi. Sen oksat, niin kuin lehdetkin, kasvavat vaahteroille tyypillisesti vastakkain. Punavaahteran noin 6-10 cm pituisen usein punaisen lehtiruodon päässä sijaitsevat kolme-viisiliuskaiset, sahalaitaiset, kiiltävän tummanvihreät lehdet voivat olla n. 5-12 cm leveitä ja pitkiä. Lehtien alapuoli on yläpuolta vaaleampi ja toisinaan hieman harmaansinertävä. Punavaahteran lehdet muistuttavat kesäasussaan metsä- tai hopeavaahteran lehtiä, mutta punavaahteran lehtimuoto vaihtelee paljon ja usein alaosan kaksi liuskaa puuttuvat tai ovat lähes huomaamattomat ja keskimmäinen liuska on selvästi hallitsevampi kuin metsävaahteran lehdissä. Punavaahteran pitkään kestävä syysväritys on yksi näyttävimmistä vaahteroiden suvussa. Lehdet voivat loistaa ensin kirkkaan keltaisen, oranssin ja lopulta punaisen sävyissä. Kaunis syysväritys on tosin luonteenomaista useille muillekin Pohjois-Amerikkalaisille lehtipuille.

Punavaahteran kukintaiän alkaminen vaihtelee kasvupaikasta riippuen, mutta aikaisintaan se voi alkaa kukkia jo noin 5-8 -vuotiaana. Osa punavaahteroista on kaksikotisia ja osa yksikotisia; samassa puuyksilössä voi olla sekä hede- että emikukkia tai pelkästään jompia kumpia, mutta kotisuus voi myös vaihdella. Yleensä nuoret taimet voivat olla pelkästään kaksikotisia. Punavaahtera kukkii hyväntuoksuisin kukin aikaisin keväällä, yleensä ennen lehtien puhkeamista. Metsävaahterasta poiketen punavaahteran huomiota herättävän punertavat emikukat kehittyvät  huiskilokukintoihin, joissa emikukat roikkuvat ohuen kukintovarren varassa alaspäin ja punertavat hedekukat sen sijaan kasvavat suoraan rungosta päin, kun taas metsävaahteran kukinnot ovat enemmän pystykasvuisissa huiskiloissa. Yhdessä kukinnossa saattaa pieniä kukkia olla n. 5-6. Jo keskikesällä voivat kypsyä vaahteroille tyypilliset siivelliset siemenet. Väriltään siemenet ovat punertavat. Niiden siivet voivat olla n. 1,5-2,5 cm pitkät ja siemen n. sentin kokoinen.

Punavaahtera ei ole kovin vaatelias kasvupaikan suhteen. Se tarvitsee kuitenkin tilaa laajalle juuristolleen. Parhaiten se viihtyy kosteassa, mutta läpäisevässä syväpohjaisessa, ravinteikkaassa maaperässä. Punavaahtera ei pidä maan voimakkaasta tiivistymisestä eikä siedä pitkäaikaista kuivuutta. Parhaiten puu menestyy aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla. Laji ei kuitenkaan siedä voimakasta varjostusta. Punavaahteraa on altis erilaisille kasvitaudeille. Punavaahtera ei siedä kovin hyvin tiesuolaa, mutta ilmansaasteita se sietää kohtuullisesti. Punavaahtera voi elää parhaimillaan noin 150 vuotta vanhaksi.

• Menestymisvyöhyke: I-III (IV)
• USDA 4-9 
• Aurinkoinen/puolivarjoinen
• Ph suositus: 6,1–7,8
• Alkuperämaa:PL

Myyntikoko: C7,5:160-180 cm.

Kuva 1: Punavaahteran uusia lehtiä. [Kuvaaja:Niittytila-Ängsgård]